Kovan kirjan mies ja pehmeä muu →
Esterin kirjan toistaiseksi viimeiset julkaisut ovat tyylillisesti kontrastisia keskenään, mutta koettelevat sukupuolen ja seksuaalisuuden muotoja kumpikin omalla tavallaan.

Esterin kirjan toistaiseksi viimeiset julkaisut ovat tyylillisesti kontrastisia keskenään, mutta koettelevat sukupuolen ja seksuaalisuuden muotoja kumpikin omalla tavallaan.

Sami Liuhdon arvaamattoman Tyhjiö-sarjan yhdeksäs osa sisältää tuhottuja runoja. Tekstiään poistamalla ja lukukelvottomaksi moukaroimalla tekijä on luonut kenties parhaan teoksensa.

Quynh Tranin herkkä ja vahvasti visuaalinen esikoisromaani tuo suomenruotsalaiselle kirjallisuuskentälle kaivattua uutta näkökulmaa.

Museoiden alku on kuriositeettikabineiteissa. Mutta nekään eivät ole immuuneja kaiken katoavaisuudelle.

Omaelämäkerrallisissa romaaneissa on syytä nähdä enemmän kuin kertojan oma hankala elämä.

Neljä tuoretta naisajattelijoihin ja feministihistoriaan keskittyvää teosta rapauttaa väärinkäsitystä filosofiasta valkoisena partaviiksimiekkosten ketjuna. Historiaa tarkennetaan niin ensyklopediamaisella otteella, tarinallistamisella kuin ajattelun saaria ja mantereita hahmottelemalla.

Tunnetun tekijän esikoisromaani on kuvaus maiden yli ulottuvasta perheestä ja vaikeista rakkauksista, jotka suku tuo mukanaan.

Jaana Seppäsen suomennos välittää ilman pisteitä etenevän tajunnanvirran etevästi.

Julia Cameronin huttuisessa elämäntaito-oppaassa luovuus löytyy taiteilijatreffien ja aamusivujen avulla.

Akwaeke Emezin ensimmäinen suomennettu teos muistuttaa, että ennakkoluulojen pelko voi joskus olla suurempi kuin ennakkoluulot.

Kaija Rantakarin ja Tuukka Pietarisen runoteoksissa ei analysoida yhteiskunnallisia valtasuhteita, vaan luotetaan esteettisen kokemuksen ajattomuuteen.

Lyhytsanaisen vuolassäkeinen Thomas on vaikea suomennettava, mutta uusi valikoima sisältää myös onnistumisia.
