Vieraan taivaan alla →
Erkka Filanderin Siemenholvin ”Kolmas ilosanoma” on intertekstuaalinen matka kohti sanoinkuvaamatonta. Osaston kehämäisille seinille piirtyy jotakin ihmiskohtaloita suurempaa.

Erkka Filanderin Siemenholvin ”Kolmas ilosanoma” on intertekstuaalinen matka kohti sanoinkuvaamatonta. Osaston kehämäisille seinille piirtyy jotakin ihmiskohtaloita suurempaa.

Pitkä animaatio Flow ja konsolipeli Stray ovat pandemia-ajasta ammentavia, ihmisenjälkeisyyttä luotaavia teoksia, joissa fokalisoijana on kissa. Voiko antipelillisyys olla avain ihmiskeskeisyydestä luopumiseen? Mikä tekee ihmisestä ihmisen ja pelistä pelin? Huom. Voi sisältää spoilereita ja teosanalyysiä.

Ági Szirtesille, Erika Bókille ja kaikille heille, jotka ovat antaneet kasvonsa.

Lokaation sijaan voisi puhua paikasta ja kollaboraation sijaan yhteistyöstä, essenssin sijaan olemuksesta ja singulaarisen sijaan yksittäisestä. Tekeekö taidejargon taiteesta kiinnostavampaa, vai menetämmekö jotain olennaista sen myötä?

Juhani Kenttä kysyy, millaisella toiminnalla voimme vaikuttaa yhteiskunnassa kasvavaan entropiaan. Entropian lisäksi ajan voi nähdä hymninä, jossa kukin nuotti saa merkityksensä sitä ennen ja sen jälkeen tulevista äänistä.

Seksuaalisuus on seksiä laajempi kenttä. Halut virtaavat välittämättä rajoista, eikä libido tunnusta logiikkaa tai moraalia. Sekä kulttuurissa että politiikassa kiihotus syntyy usein siitä, mitä ei saisi haluta.

Sodanvastainen katutaide Venäjällä elää ja voi hyvin, vaikka Suomessa se tunnetaan huonosti.

Erika Vikmanin ICH KOMME on valkoisen feminismin ylistyslaulu, jonka kertosäkeen sotilaallisissa huudoissa tiivistyy maailmanpoliittinen ahdinko, kirjoittaa Eliisa Ruusu.

Vuonna 2000 Tampereen kaupunki tilasi kuvataiteilija Marra Lampilta Runopuutarhan, jossa piti olla vedenalaisia runokiviä ja islamilaista ornamentiikkaa. Konkreettinen hanke hautautui byrokratiaan, mutta toteutui Lampin näyttelyissä – ja jatkaa elämäänsä hänen taiteessaan ja hänen tyttärensä Silja-Maaria Aronpuron ajatuksissa.

Peterson on antanut meille luvan itkeä jatkuvasti, vailla nolostumista.

Kirjoittaja asui Leipzigissa, kiersi Saksaa ja piti kirjaa.

Anu Kaaja matkusti Caspar David Friedrichin taulusta tutulle kalliojyrkänteelle pohtimaan romantiikan ajan ihanteita, katseita ja selfiekuolemia.
