Parhaan ystävän kintereillä →
Tärkeä esikoisteos käsittelee naisten välistä solidaarisuutta, ystävyyttä ja kaiken keskeneräisyyttä.

Tärkeä esikoisteos käsittelee naisten välistä solidaarisuutta, ystävyyttä ja kaiken keskeneräisyyttä.

Carolyn Cassady eli nuoruutensa beat-sukupolven kirjailijoiden ympäröimänä. Heidän kuoltuaan hän taisteli liikkeestä syntyneitä myyttejä vastaan vuosikymmeniä.

Eeva Turusen novellikokoelmassa Neiti U muistelee niin sanottua ihmissuhdehistoriaansa (2018) erilaiset kertojaäänet pyristelevät rakkauden ja pakkomielteiden ristitulessa. Sara Tarvaksen arvostelu.

Raija Heljakan Valonkorjuu (2017) yhdistää hermeneuttiset teemat luontokuvastoon. Henkeäsalpaavan kauniissa teoksessa yritetään neuvotella yhteisymmärrystä maailman ja sielun ympärille muun muassa Hans-Georg Gadamerin ajatusten kautta. Tarja Hallbergin arvostelu.

Jarkko S. Tuusvuori on ollut ntamon peräsimessä nyt vuoden ja kustantanut 33 kirjaa. Ensimmäiset runoesikoisensa, Vappu Kannaksen ja Maria Savelan uudet teokset, Tuusvuori julkaisi vastoin alan tapoja keskellä kesää.

Jos aikaväli on riittävän pitkä, ei kivikään kestä. Elämä siinä muodossa, missä me sen tunnemme, on sortumaisillaan. Pertti Saloheimon lyyristä proosaa.

Tuija Välipakan kokoelma Uutisia! luo runoutta informaatioähkystä ja mediavirran hyökyaalloista. Miten runous ja median kieli sopivat yhteen? Maiju-Sofia Pitkäsen arvostelu.

Harri Römpötin kirjassa tarkastellaan 17 dokumenttiohjaajan uraa ja teoksia 30 vuoden ajalta. Tero Haaraniemen arvostelu.

Patti Smith käsittelee uusimmassa teoksessaan kirjoittamisen taakkaa. Simone Weil, kosmiset sattumat ja luistelu kietoutuvat tarinaan itsensä löytämisestä. Ville Hämäläisen arvio.

Vanhojen kansanlaulujen säkeistöt on käännettävä nuorelle ymmärrettäväksi nykysuomeksi. Kielen köyhtyminen on uhka, jolta on aktiivisesti suojauduttava. Leena Sainion kolumni.

Johanna Venhon edellinen runokokoelma ilmestyi kahdeksan vuotta sitten. Luontoa ja ikääntymistä käsittelevässä teoksessa pitkä haudutusaika näkyy tematiikan painavuutena ja lähes säröttömänä kielellisenä eheytenä.

Sauli Sarkasen ekokriittiset runot julkaistaan ensimmäistä kertaa yksissä kansissa. Sarkasen 2010-luvun tuotannossa luontokuvauksen keskeinen asema ja sen rakentama ympäristöeetos ovat säilyneet, mutta yhteiskuntakritiikin ärhäkkä kärki pehmentynyt.
