Runopuutarha (4/24) on nyt ilmestynyt! Lehti itää pian jälleenmyyjiemme lehtihyllyissä ja tilaajiemme eteisissä. Puutarha on numerossa runo, kuolemanjälkeinen tila, metafora, taidenäyttely, kirjasto ja ihan vaan paikka jossa viljellään kasveja.
Alla kurkistus lehden sisältöön:
Lehden pääjutussa Silja-Maaria Aronpuro kronikoi edesmenneen äitinsä Marra Lampin Runopuutarha-projektia. Vuonna 2000 Tampereen kaupungin tilasi Lammelta Runopuutarhan, jossa piti olla vedenalaisia runokiviä ja islamilaista ornamentiikkaa. Hanke jumittui byrokratian verkkoihin, mutta jätti jälkeensä muistojen sirpaleita.
Minkä tyyppisiä merkityksiä omenat voivatkaan kantaa? Hanna Samola sukeltaa kirjallisuuden puutarhoihin analysoimalla kirjallisten hedelmien monimerkityksellisyyttä sekä puutarhoista kirjoittamisen kolonialistisia konnotaatioita. Jälkimmäisen jäljillä on myös Maria Savela essessään, jossa tulkitaan puutarhojen ja museoiden vaalimaa asettamisen, keräilyn ja tutkimisen perinnettä.
Telma Peura löytää Pariisista kirjastoon fuusioituneen puutarhan. Löydös avaa väylän oman kotikirjaston vielä tutkimattomille oksakkeille.
Revolverihaastattelussa Eetu Viren, jolle runous merkitsee mahdollisuutta elää tässä ja nyt tavoilla, joilla todella haluamme elää.
Elina Sallinen on nimeämättömän jäljillä kirjoittaessaan auki puutarhan ja metsän rajavyöhykkettä. Puutarhan kutsua tulkitsevan lyyrisen esseen moottorina puksuttaa muun muassa Emily Dickinsonin ja Sirkka Seljan runous.
Aurora Ala-Hakulan kasvirunossa taitellaan valoa ja pimeyttä. Vilhelmiina Koskisen puutarharunossa porisee outoa elinvoimaa ja unicodeen kuulumattomia kirjoitusmerkkejä.
Mikko Toivasen käsittelyssä Eino H. Ahdin satavuotias seikkailuproosa, jonka kliseiset troopit ja hampaaton kolonialismin kritiikki maalaavat kuvan suomalaisuuden ristiriitaisesta suhteesta eurooppalaiseen kolonialismiin. Kirjailijat Jaakko Yli-Juonikas ja Harry Salmenniemi herkistelevät preeriasaarnaaja Jordan B. Petersonin äärellä.
Palstoilla sinetöidään Professori Kuonon kohtalo, kärsitään kahdeksankympin kriisistä ja muistellaan tamperelaista lootuksensyöjää.
Kritiikeissä muun muassa ranskan kirjallisuuden pahis nro 1, menettämistä ja säilyttämistä, Rekola episodi II, fossiilitrilogian päätösosa sekä kummittelevia sukupuolia.
Kansirunoilijana Harlemin renesanssin ainoa julkihomo Richard Bruce Nugent (suom. Niko Suominen)
Lista jälleenmyyjistä: https://nuorivoima.fi/irtonumeroita-myyvat
Jos kaipaat syvällisempää ajattelua elämääsi, tilaa Nuori Voima.
Numeron sisältöä verkossa:
Äitini paratiisissa →
Vuonna 2000 Tampereen kaupunki tilasi kuvataiteilija Marra Lampilta Runopuutarhan, jossa piti olla vedenalaisia runokiviä ja islamilaista ornamentiikkaa. Konkreettinen hanke hautautui byrokratiaan, mutta toteutui Lampin näyttelyissä – ja jatkaa elämäänsä hänen taiteessaan ja hänen tyttärensä Silja-Maaria Aronpuron ajatuksissa.
Emme elä tulevaisuutta varten →
Eetu Viren kirjoittaa Esseissään runoudesta nautinnon paikkana, jolla ei ole ulkoista päämäärää. Jos periaatetta sovellettaisiin yhteiskunnassa, tulisiko siitä puutarha?
Itämerensuomalainen löylylaulu →
Kapitalismia ajaa perkeleen lailla energiapanos, jonka nopea polttouhraaminen on kuumentanut, tukehduttanut ja tappanut elonkehää. Elämällä on ehkä vielä merkitystä, mutta sillä ei tunnu olevan väliä. Elämme nihilististä siirtymää tuntemattomaan.
Mitä Jordan B. Peterson tarkoittaa →
Peterson on antanut meille luvan itkeä jatkuvasti, vailla nolostumista.